Ei mitään vuokralähiötä

Hamelinna Oy:n uudelle business managerille Satu Nuokku-Karhiaiselle on jo selvää, että Hamelinnalle pyritään heti alusta alkaen muodostamaan maine eli brandy. Alueesta halutaan tehdä kiinnostava asuin- ja sijoituskohde. Moottoritieltä Vanaveden rantaan ulottuvalle maa-alueelle nousee lähivuosina ar Lisää

Kiitos.

Kiitokset kaikille äänestäneille. Valta Suomessa kuuluu kansanedustajille. Nähdään taas neljän vuoden kuluttua. T: Juhana Pellinapa, 00. Lisää

Kansalaiset.

Nythän on niin, että tässä maassa näin ei voin enää jatkua. Tilanne on muuttunut kestämättömäksi ja siihen on tultava muutos. En syytä muita osapuolia, sillä olenhan itsekin tehnyt virheitä, mutta niistä on otettava opiksi jotta tällaisesta veretseisauttavasta pattitilanteesta päästäisiin kertaheit Lisää

Kunnan johdosta vuoti salainen tieto

Aprillivuosi on saanut haltuunsa Kunnanvaltuuston palaverista ulos vuotaneen muistion. Lisää

Uutisia Telajärveltä

Vetelä nautti helteestä täysin siemauksin Telajärven kunnan johto on palannut lomilta. Apulaiskunnanjohtaja Kalervo Vetelän kesä on ollut hieno. Seuraavaksi on edessä ensi vuoden talousarvailun valmistelu. Telajärven plutoniumjalostamo on Vetelän mukaan realismia. Kalervo Vetelä tunnustaa nautti Lisää

Hamelinnaan perustetaan Euroopan suurin viinakaupan keskus

Koheltamiskeskus Osakeyhtiö (KOHKO) on kaikessa hiljaisuudessa kartoittanut yhdessä kunnan kanssa erilaisia ratkaisuja linnan alueen hyödyntämiseksi. Ehdotusten joukosta ykkösvaihtoehdoksi nousi alueen keskittäminen alkoholikaupalle. Kunnallismafia hyväksyi viime vuonna kulissien takana sopimuk Lisää
css.php