Oy Tavastehuussi Ab kiristää ensi vuonna asukkaita
Talousjohtaja Markka Pätäkkä esitteli torstaina tietoa talousarvailusta kunnan sähläysneuvoston puheenjohtajana. -Olisin mielelläni esitellyt plusmerkkisen talousarvailun, mutta ensi vuoden luvut ovat nyt käsillä olevassa neljä miljoonaa vai olikosenyt miljardia miinuksella. Raamit ovat kaulassa ja nyt Markka-setä painuu paskalle. Pätäkkä toivottaa kuntalaisille hyvää jatkoa jos oma ei riitä, koska asiat on sossittu rankemman päälle. -Muutokset ovat ensi vuonna niin suuria, että ne aiheuttavat harmaita hiuksia, itkua, hammastenkiristystä ja sairauslomia niin virkamiesjohdolle, luottamushenkilöille, itsepalveluita tuottavalle portaalle kuin vaalikarjallekin.
Taloussuunnittelu jaksotetaan kvartäärikauden tapaan pätkiin, koska kaikkia menoeriä ei voinut laskea yhteen, koska summassa oli vain miinusmerkkejä. -Ensi vuonna sitten opetellaan että mitenkäs jälleen ihku uusi organisaatiohommeli skulaa.
Nyt on Pätäkän mukaan tarkoitus luoda taloudelle vakaa pohjakassa tulevien vuosien talousarvailuja ajatellen. Suunnittelu ja vakauttaminen ovat aivan uusia yritysmaailman hommeleita, joita ei Oy Tavastehuussi Ab:ssä ole konsaan ennen kokeiltu.
Toimistojohtaja Teppo Hellsbells takaa ja alleviivaa, että lopunajat ovat käsillä. -Talon henki on ”ota rahat & juokse”. Määräaikaisen valtakunnanrahoituksen ja itsehallinnon tuomat tsiljoonat on jo tarjoiltu Raatihuoneella. Oy Tavastehuussi Ab:n on siis tehostettava toimintaansa tuottavuusohjelman mukaisesti. Jarrut painetaan pohjaan ensimmäiseksi kunnan rekrytoinnissa. -Jos vakansseja vapautuu, niitä ei täytetä. Eläkkeelle siirtyvien tai työpaikkaa vaihtavien henkilöiden tilalle ei tuottavuusohjelman mukaisesti oteta uusia työntekijöitä. Työeläkemaksujen maksaminen lopetetaan. Määräaikaiset työsuhteet lakkautetaan. Sijaisia ei palkata. Vierasta sikaa lyödään ja tuttuja puukolla selkään, messuaa Hellsbells ja jatkaa viimeiseen hengenvetoon: -On toimintoja, joissa sijaisia tarvitaan lainsäädännön vuoksi. Lakimiehemme parhaillaan etsivät porsaanreikiä sääntöön. Nyt runtataan läpi sellaista viestiä, että tilauttajatuottajamallissa ei tarvita kuin päälliköitä ja sihteereitä.
Kunnantalous perustuu ensi vuonna virtuaaliseen tilauttajatuottajapalveluun, jossa Oy Tavastehuussi Ab pyörittää itse itseään ilman että kuntalaisia kaivataan väliin sohlaamaan. Kunta ottaa velkaa, lainaa, kantaa kunnallisveron pariin-kolmeen otteeseen ja vie tuhkatkin munista. Edustuskuluihin kuluu 666 kiljoonaa ekua. Kasvuprosentti edustuspullossa on viisi prosenttia. Tilikauden tulos on jo alle absoluuttisen nollapisteen. Vuosikate on hatusta vedettynä alta lipan.

Paluuviitteet
Katso mitä muut sanovat...generic cialis https://pudbiascan.strikingly.com/
Seriously a lot of wonderful knowledge.
Viagra tablets https://www.clubsandwiched.com/community/account/sagasdg/
You’ve made your point very well..
Cheap viagra https://pastelink.net/ii18z6qf
Kudos! Lots of data!
Viagra for daily use https://joshbond.co.uk/community/profile/shippingtousa/
You reported that superbly.