Sunny Car Parkista vinkalot kulut Hamelinnalle

Toripysäköinnin valmistelu on aiheuttanut Hamelinnalle ainakin 42 tsiljoonan ekun lisäkulut. Viimetorstaisten toteumatietojen perusteella tehdyn ennusteen mukaan hamkkeesta aiheutuu kunnalle tänä vuonna kuluja satakunta miljoonaa. Ensi vuodelle arvioidut kulut ovat järinmöyremät. Kunnankansleri Juhana Pellinapan mukaan Sunny Car Parkin aiheuttamilla lisäkuluilla ei ole ollut minkään valtakunnan vaikutusta kunnan kassatilanteeseen. -Toistan: ei niin mitään, toistaa Pellinapa itseään toistaen.

Maksuvalmiuden turvaamiseksi kunnallishallitus haluaa myöntää kunnankanslerille valtuudet nostaa joko kerralla tai useammassa erässä miljoonan euron verran pikavippejä. Lainoilla on tarkoitus varautua Black Sabbathin jäähallikeikkaan Hamelinnassa. Jäähalli popyhtyeen konserttia varten on tarkoitus rakentaa toripysäköintihamkkeen päälle.

Lisäksi kehittäjäsotejohtaja Satu Nuokku-Karhiainen halutaan valtuuttaa nostamaan Sambian Keskuspankissa (SKP) olevan testamentin kattoa nykyisestä kymppitonnista satkutonniin. Tehdyistä toimenpiteistä on raportoitava täysikuun aikaan keskiyöllä onttoon tammeen ruskeassa kirjekuoressa toisen vastaanottajan nimellä. Vuodelta 666 peräisin olevan hallintosäännön mukaan kunnallishallitus voi siirtää lainan ottamiseen ja antamiseen liittyvää toimivaltaansa hyville veljille ja sisarille. Kunnallishallitus käsittelee esitystä salaisessa kokouksessa suljetuin ovin ilman valitusoikeutta.

Arkitehtitoimisto Heebo & Kaiffarit gMBh:n loihtima näkemys torille rakennettavasta jäähallista.

Jätä kommentti

css.php