Hamelinna oli selvillä viinakauppasijoittajan viinanlaimennusepäilyistä

Hamelinna Oy tiesi jo 2010 viinakauppakeskus Drink Drunk Centerin rahoittajatahoon liittyvistä viinanlaimennusepäilyistä.
Hamelinnan tilauttajatuottajayksikön toimistojohtaja Olavi Ivalo kertoo, että Drink Drunk Centerin sijoittajatahoon kohdistuva varojenjuontiepäilys oli kunnan tiedossa, kun viinalammelle päätettiin myöntää lisäajan jatkoajan pidennyksen lykkäystä tonttikaupan maksuun. -Torstaina oli esillä sambialaisen sijoittajan nimi ja Gambian Keskusvankilasta saatu tosite, jossa kerrottiin Sambian ex-presidentin lesken vapautuvan 42 tunnin sisällä, näin se muistaakseni oli.

Jo aiemmin kesällä Drink Drunk Centerin myyntipäällikkö Cashimir Gylden oli tiedottanut Hamelinnan johdolle tapauksesta, jossa epäiltiin viinahankkeen vesittämistä. -Yrittäjä kertoi meille tonttikaupan viivästymisen syyn. Juhannusiltana hän oli yhteydessä kunnankansleriin ja kertoi, että Salainen Poliisi (SAPO), Tullivirasto (TV) ja Anonyymit Alkoholistit (ANAL) ovat rahoittajaehdokkaan kimpussa, mutta me odotamme tietysti viranomaisten lausuntoja. Meidän tiedossamme ei ole, että yhtiötä tai yrittäjää syytettäisiin mistään, muistuttaa Ivalo.

Ivalo myöntää, että lisäajan myöntäminen arvelutti. -Sambian sisäpolitiikasta kunnanhallitus on Hameen Sanomien varassa, mutta harkinta perustui luotettavina pitämiimme blogeihin, sanoo Ivalo. -Sijoittajan nimi oli selvillä, joskaan juuri nyt en muista sitä. Mutta kyllä me nojaamme harkinnassa keskikaljaan ja väkeviin ja toimimme niiden mukaan, eikä joidenkin muiden lähteiden. Lähteet ovat kuitenkin vesiperä, sammaltaa Ivalo.

Viina on puhdasta, jos viranomaiset niin sanovat
Lisäselvityksiä oli yhtiöltä pyydetty torstaiseen kokoukseen, kertoo Ivalo. -Olen siellä seuraamassa päätöksiä tilauttajatuottajayksikön toimistojohtajana. Selvityksiä oli pyydetty ja pöydällä oli lambialaisesta pankista oleva lainatarjous, mikä nyt oli varmaan se, mikä kaupungin tonttirahoituksessa on se ensisijainen lähde. Ivalo painottaa kunnan luottamusta afrikkalaisten ex-presidenttien leskiin. Viinanlaimennusepäilyjen tuleminen julkisuuteen ei sinänsä vaikuta päätöksentekoon.

-Kunnassa on sellainen vauhtihumala, että tuskin huomaamme muutoksia promillemäärissä. Kaatokännissä nojaudumme viranomaisiin. Jos Sambian, Gambian ja Lambian viranomaiset näkevät, että tämä alkoholi on puhdasta, niin silloin se on puhdasta. Halukkaat voivat Suomi24:ssä pohtia, että onko päihtymisellä vaikutusta kunnan päätöksentekoon, maineeseen tai moraaliin, mutta ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, latelee Olavi ”IV-A” Ivalo.

-Emme me ikinä pääse siihen tilanteeseen, että me voisimme Raatihuoneella tarjottavien viinien alkuperää tietää. Se on kunnan viranomaisten vastuulla ja meidän on luotettava satunnaisiin puhallustesteihin, Ivalo toteaa.

Kunnalla tontinmyyjän rooli
Olavi Ivalon mukaan nyt odotetaan savun hälvenemistä. -Kunta on tässä asiassa tontinmyyjän roolissa, oma viinaosakesalkku on jo juotu. Nyt myydään tonttia yritykselle eikä missään nimessä oteta vastaan mitään rahaa, ennenkuin joku on rakentanut tontille jotakin, jos silloinkaan.

Ivalon mukaan kuntalaisilla on ollut epäilyksiä koko hamketta kohtaan, ”varmaan enemmän kuin mitään kohtaan ikinä”. -Päättäjien tehtävä on toimia fiilispohjalta ja hankkia tuki viranomaisilta. Ketään ei voi tuomita humalaiseksi ennen kuin on puhallettu, sanoo Ivalo. -Siitä voidaan olla varmoja, että kun viranomaiset ovat asian selvittäneet, niin viina on joko sekoitettua tai puhdasta juridisessa mielessä. Moraalikysymyksistä voidaan paikallispoliittisella tasolla keskustella viikonloppuna Vinkalossa.

Toimistojohtaja Ivalo oli aiemmin myös Drink Drunk Centerin hallituksen jäsen. Ivalo painottaa, että kaupunki toimii lakien ja määräysten mukaan. -Ikinä ei voi meillä olla täyttä varmuutta siitä, mitä kunnan sidosryhmätilaisuuksissa lasissa on. Meillä on kunnassa yrityksiä, joita epäillään lahjonnasta, kiristyksestä ja pesäpallomailasta, ja aivan varmasti teemme näiden kanssa jatkossakin yhteistyötä. Minun etuni on kansalaistenkin etu.

Gogle Earthista jokamiehenoikeudella napattu kuva Gambian Keskusvankilasta.

 

 

Kommentti artikkeliin “Hamelinna oli selvillä viinakauppasijoittajan viinanlaimennusepäilyistä”
  1. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Siinä se on.

    Käsikirjoitus ensi kesän kesäteatteriin. Perustuu totuuteen, eikä ole mikään musiikkirenkutus.

    Totuuden mukainen kappale on mielestäni aina hyvän teatteriesityksen pohja, mielikuvitustuotteista usein puuttuu huumori. Tuo tarina pursuaa huumoria, vaikka onkin elettyä elämää, siis jonkinlaista historiaa.

    Harvoin historian kirjoittajat pystyvät yhtä totuuden mukaiseen tekstiin, mutta Karwin on lahjakkuus.

    Oletko Karwin harkinnut paljonko perit kesäteatterilta tekijänoikeuspalkkiota? Mikäli sinulla on hiukankin jotain epäselvyyttä tekijänoikeuspalkkiosta lähettänet minulle tilille asiamiespalkkiota 350 000 euroa niin hoitelen sinulle 35 miljoonaa euroa tekijänoikeuspalkkiota.

Jätä kommentti

css.php