Hamelinnan erityistarkastuksessa löytyi vihreitä

Erityistarkastus on osoittanut vihreitä Hamelinna Oy:ssä. Insulttitoimisto Copycat Companyn raportin mukaan vihreät ovat livahtaneet mukaan ketjutussopimuksissa vuosina 1459-2011. Sen sijaan merkittäviä väärinkäytöksiä kohutun kuntakonsernin rahavarojen käytössä ei tarkastuksessa havaittu. Hamelinnan tarkastuslautakunta saa erityistarkastuksen kumileimattavakseen tänään alkavalle seminaariristeilylle. Kunnanjohtaja Juhana Pellinapa myöntää, että konserniohjaukseen on saatava klappia.
-Vihreistä on uskoakseni opittu. Kun Copycatin raporttia katsoo, niin kovin suuria vihreitä ei ole ollutkaan, he ovat aika pieniä, mitä omistajaohjauksen ja hallitustyöskentelyn näkökulmasta on ollut. Toisaalta aina kun meillä on laaja konserni, niin sitä pitää tarkastella sormien läpi, että asiat hoituvat hyvin, toteaa juuri edellisestä seminaarista Las Palmasissa palanut Pellinapa silminnähden rustottuneena.

Erityistarkastuksen yhteydessä löydetty vihreän tunnusmerkki.

Jätä kommentti

css.php